Rejlersin tytäryhtiö sai uuden nimen: Rejlers PM Oy keskittyy talotekniikan rakennuttamiseen, valvontaan ja asiantuntijatehtäviin

Rejlers Finland Oy:n tytäryhtiön Planetcon Oy:n nimi muuttui 10.12.2021 Rejlers PM Oy:ksi. Nimenmuutoksen myötä Rejlersin Rakentamisen toimialan palvelut löytyvät nyt saman nimen alta, minkä tavoitteena on yhtenäisyyden ja tunnettuuden parantaminen.

Planetcon siirtyi yritysoston myötä Rejlersin tytäryhtiöksi Rakentamisen toimialalle vuonna 2020. Tuolloin muodostui uusi liiketoiminta-alue, Rejlers PM talotekniikka, jonka ytimen Planetconin asiantuntijat muodostivat. Planetconin nimi Rejlers Rakentamisen yhteydessä aiheutti kuitenkin epäselvyyttä asiakasrajapinnassa, mikä vahvisti päätöstä yrityksen nimenmuutokselle.

- Nimenmuutoksella pyrimme saamaan ennen kaikkea yhteneväisyyttä ja tunnettuutta palvelutarjontaamme. Nyt kun kaikki Rejlersin rakentamisen palvelut ovat saman nimen alla, yhteistyö Rejlersin muiden liiketoimintojen kanssa on helpompaa, eikä tarvitse enää selitellä, että mikä Planetcon, sanoo Jari Vekkeli, liiketoimintajohtaja, Rakennuttaminen ja valvonta, Rejlers PM Oy.

Nimenmuutos selkeyttää niin myyntityötä kuin asiakasviestintääkin, mikä vahvistaa entisestään rakentamisen palvelutarjontaa.

- Tämä tuo helpotusta myös myyntityöhön: Rejlers on valtakunnallisesti tunnetumpi yritys kuin Planetcon, jolloin Rejlers PM:n uusia palveluita on helpompi myydä, kuin tuntemattoman Planetconin, Vekkeli kertoo tyytyväisenä. – Nimenmuutos vahvistaa toimintaamme, jolloin voimme antaa kokonaistoimituksissa laajemman ja monipuolisemman tarjonnan.

Oma yhtiönsä, mutta samat toimintatavat

- Vaikka olemme edelleen oma yrityksemme, niin meidän on nyt helpompi saada sisäistettyä asiakkaillemme, että laatu- ja ympäristösertifikaatit sekä toimintatavat ovat täysin samat kuin mitä Rejlersilläkin.

- Lisäksi uusi nimi kuvaa osuvasti meidän toimintaamme Rejlersillä: Rejlers PM eli Project-Management keskittyy ennen kaikkea talotekniikan rakennuttamiseen, valvontaan ja asiantuntijatehtäviin. Meillä ei ole rakennustekniikan palveluita, vaan teemme yhteistyötä eri rakennuttajakonsulttien kanssa, sanoo Vekkeli.