Rejlers yhteistyöhön TuuliSaimaa Oy:n kanssa tuulipuistojen teknisessä hallinnassa

Rejlers Finland Oy on tehnyt TuuliSaimaa Oy:n kanssa sopimuksen teknisen manageroinnin palveluista osana Muukon ja Vartinojan tuulipuistojen hallintaa. Puistojen 16 tuulivoimalan kokonaisteho on noin 45 megawattia.

Sopimus käsittää Muukon ja Vartinojan tuulipuistojen teknisen manageroinnin eli käytön, huoltojen ja teknisen koordinoinnin ja valvonnan sekä raportointipalvelut.

Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva ja yhteistyötä pyritään kehittämään ja laajentamaan tarpeiden mukaan.

Uudistuvaa yhteistyötä

Rejlersin palvelupäällikkö, hajautettuun energiatuotantoon liittyvistä palveluista vastaava Lasse Kankainen iloitsee syventyvästä yhteistyöstä.

- Pääsemme hyödyntämään erikoisosaamistamme entistäkin laajemmin TuuliSaimaan tuulivoimaloiden teknisessä hallinnoinnissa, kertoo Kankainen.

Aiempaa yhteistyökokemusta on karttunut muun muassa rakennusprojekteista ja kunnossapidon palveluista. Rejlers tarjoaa tuulivoimayhtiöille kattavasti palveluita aina kannattavuustarkasteluista ja esiselvityksistä sähköverkon suunnitteluun, rakentamisen valvontaan ja kunnossapidon johtamiseen.

- Hyvien kokemusten myötä teimme kumppanivalinnan luottavaisin mielin. Sopimuksen ansiosta pystymme vastaamaan kasvavaan tuulivoimalapalveluiden kysyntään entistä joustavammin, kertoo TuuliSaimaan toimitusjohtaja Miika Pilli.

TuuliSaimaa Oy on uusiutuvan energian asiantuntijayritys, joka tarjoaa räätälöityjä palveluita energiantuotannon projekteihin niiden elinkaaren eri vaiheissa. Yhtiön vahvuutena on kattava tekninen ja taloudellinen osaaminen uusiutuvan energian hankkeissa.

Lisätietoja
Lasse Kankainen, palvelupäällikkö, Rejlers Finland Oy
puh. 040 739 1690, lasse.kankainen@rejlers.fi

Miika Pilli, toimitusjohtaja, TuuliSaimaa Oy
puh. 050 505 5188, miika.pilli@tuulisaimaa.fi