Mikko Vaahersalosta Rejlers Finlandin uusi toimitusjohtaja

Mikko Vaahersalo on nimitetty Rejlers Finlandin uudeksi toimitusjohtajaksi. Rejlers Finland on lähes sadan miljoonan euron liikevaihdolla konsernin toiseksi suurin markkina-alue, jossa työskentelee 1 000 työntekijää 21:ssä eri toimipaikassa. Mikko Vaahersalosta tulee Rejlers-konsernin johtoryhmän jäsen, ja hän aloittaa uudessa tehtävässään 1. toukokuuta 2021.

(English version below)

Mikko Vaahersalo siirtyy toimitusjohtajaksi Seppo Sorrin tilalle, joka viidentoista Rejlers Finland -toimitusjohtajavuoden jälkeen on aiemman tiedonannon mukaan päättänyt jättää yhtiön. Mikko Vaahersalolla on laaja kokemus lähialoilta, ja hän siirtyy toimeen Empower Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä. Vaahersalo on 42-vuotias diplomi-insinööri, ja hänellä on kokemusta organisaatioiden ja yritysten menestyksekkäästä johtamisesta ja kehittämisestä eri teknologia-alueilla ja markkinaolosuhteissa.

”Olemme iloisia, että Mikko Vaahersalo aloittaa Rejlers Finlandin uutena toimitusjohtajana. Mikko on nykyaikainen ja asiakaslähtöinen johtaja, jonka mielestä menestys perustuu aina yhteistyöhön. Hänellä on tarvittava tausta ja ominaisuudet, joilla kehittää Rejlers Finlandia tavoitteemme mukaisesti, kohti maan kirkkainta kärkeä teknologiakonsultoinnin alalla vuoteen 2025 mennessä”, sanoo Rejlers-konsernin toimitusjohtaja Viktor Svensson.

Viimeisimmässä tehtävässään Empower Oy:n toimitusjohtajana, Vaahersalo vastasi yhtiön jakamisesta ja myynnistä vuonna 2020. Sitä ennen hän johti Empower Oy:ssä kahta suurta konserniyhtiötä, Telecomia ja Smart Industrya, jotka yhdessä olivat kokoluokaltaan yhtä suuria kuin Rejlers Finland. Vaahersalo työskenteli Empower Oy:ssä noin 14 vuotta ja sitä ennen Stora Ensossa seitsemän vuotta.

”Olen erittäin iloinen ja innostunut saamastani luottamuksesta luotsata historiallista Rejlers-yhtiötä kohti tulevaisuutta. Rejlersillä on vaikuttava ja laaja asiantuntijapalveluvalikoima sekä erittäin houkutteleva jatkuvaan oppimiseen perustuva sisäinen kulttuuri. Tämä muodostaa jatkossakin perustan paremmalle tuottavuudellemme, kasvullemme ja huippuosaamisellemme asiakastoimituksissamme”, Mikko Vaahersalo sanoo.

 

”Olen erittäin iloinen ja innostunut saamastani luottamuksesta luotsata historiallista Rejlers-yhtiötä kohti tulevaisuutta", Mikko Vaahersalo sanoo. Vaahersalo aloittaa Rejlers Finlandin toimitusjohtajana 1.toukokuuta.

 

"Pidän Rejlersiä äärimmäisen mielenkiintoisena yhtiönä. Rejlers toimii monella sektorilla, jotka ovat kehittyvän yhteiskunnan kannalta kriittisiä toimintoja."
Tämä oli yksi niistä monista tekijöistä, joka sai Mikko Vaahersalon tarttumaan Rejlersin tarjoukseen. Katso videolta lisää Vaahersalon ajatuksia mm. siitä, millä tavalla hän aikoo viedä Rejlersin kohti 2025 tavoitteita.

 

 

Lisätiedot:

Rejlers Group

Viktor Svensson, Toimitusjohtaja +46 (0)70 657 20 26, viktor.svensson@rejlers.se

Malin Sparf Rydberg, Viestintäjohtaja, +46 (0)70 477 17 00, malin.rydberg@rejlers.se

Mikko Vaahersalo, +358 44 425 3143

***

Tietoja Rejlers-konsernista
Rejlers on yksi Pohjoismaiden johtavista insinööritoimistoista. Visiomme ”Home of the learning minds” perustuu arvoihimme, jotka luovat pohjan jatkuvalle oppimiselle, kehitykselle ja kasvulle. Jatkuvan oppimisen kulttuuri luo lisäarvoa sekä asiakkaillemme että työntekijöillemme. Palveluksessamme on 2 400 omistautunutta eri alojen huippuasiantuntijaa, ja toimipisteemme sijaitsevat Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa. Laaja palvelutarjoamamme sisältää asiantuntija- ja suunnittelupalveluja, projektitoimituksia sekä rakennuttamispalveluja teollisuuden, energian, rakentamisen ja infrastruktuurin toimialoille. Vuonna 2020 yhtiömme liikevaihto oli 2,6 miljardia Ruotsin kruunua, ja sen B-sarjan osake on listattuna Tukholman pörssissä.

www.rejlers.fi   www.rejlers.com

 

***

Mikko Vaahersalo appointed new CEO of Rejlers Finland

Mikko Vaahersalo has been appointed as the new CEO of Rejlers Finland, the Group's second largest market with a turnover of almost SEK 1 billion, 1,000 employees and 21 offices. Mikko Vaahersalo will be a member of Rejlers Group Management team and will start his new role on 1 May 2021.

Mikko Vaahersalo succeeds Seppo Sorri, who after fifteen years as CEO of Rejlers Finland has decided to leave the company, according to previous communications. Mikko Vaahersalo has extensive experience from adjacent sectors and comes most recently from the role as President and CEO of Empower Oy. Mikko Vaahersalo has a Master of Science in Technology, is 42 years old, and has experience in leading and developing organizations and businesses successfully in various technology areas and market conditions.

"We are pleased that Mikko Vaahersalo is taking on the position as new CEO of Rejlers Finland. Mikko is a modern and customer-oriented leader, who builds success based on collaboration. He has the background and qualities to continue to develop Rejlers Finland with the goal to become the country's sharpest technology consultant in 2025," says Viktor Svensson, President and CEO of Rejlers.

In his most recent role as President and CEO of Empower Oy, Mikko was responsible for the split and sale of the company, which took place in 2020. Prior to that, he headed two major divisions within Empower Oy, Telecom and Smart Industry respectively, which together were about the same size as Rejlers Finland. Mikko was at Empower Oy just over fourteen years and before that at Stora Enso for seven years.

"I am extremely happy and energized by the confidence to lead the historic Rejlers Finland into the future. Rejlers has an impressive and broad expertise to offer customers as well as a learning internal culture that is very attractive. This will continue to form the basis of our journey towards increased profitability, growth and absolute excellence in customer delivery," says Mikko Vaahersalo.

****

For further information, please contact:

Viktor Svensson, President and CEO, +46 (0)70 657 20 26, viktor.svensson@rejlers.se

Malin Sparf Rydberg, Director of Communications, +46 (0)70 477 17 00, malin.rydberg@rejlers.se

Mikko Vaahersalo, +358 44 425 3143