Rejlersin parhaat esimiehet haluavat oppia ja kehittyä koko ajan lisää

Rejlersin Matti Hautero, Otto Aaltonen ja Mikael Lehtinen ovat menestyneet esimiehinä työssään monesta näkökulmasta. He ovat tehneet hyvää tulosta, tukeneet yksikkönsä kasvua ja heidän tiiminsä ovat tyytyväisiä esimieheensä. Se ei ole Rejlersillä harvinaista, saati ihmekään, sillä Rejlersillä panostetaan hyvään johtajuuteen.

Tämä on Rejlersin parhaat esimiehet -juttusarjan toinen osa, jossa kerrotaan Rakentamisen Tampereen LVI-yksikön päälliköstä Mikael Lehtisestä.

Johtajan rooliin kasvetaan

Lehtinen toteaa, että Rejlersillä vallitsee kunnioitus toisia kohtaan ja kaikkien panosta arvostetaan.

- Koen myös, että Rejlersillä esimiehet onnistuvat pysymään helposti lähestyttävinä. Se on omiaan kasvattamaan luottamusta.

Lehtinen aloitti Rejlersillä suunnittelijana 2015 ja projektipäällikkönä 2017. Myöhemmin tarjoutui mahdollisuus esimiestehtäviin.

- Halua edetä uralla löytyy. Lisähaasteet on aina virkistäneet mieltä. Kun mahdollisuus tuli eteen, tiesin heti, etten jätä sitä käyttämättä. Minulla oli motivaatiota ja halua tehtävään. Lisäksi koin, että luonteeni sopii tehtävään.

- Suunnittelusta ja LVI:stä tiesin riittävästi, mutta itse johtamistaidoista olin epävarmempi. Uskoin kuitenkin pystyväni kasvamaan rooliin.

Hyvän johtajan työkalupakki on laaja

Varmuutta johtamiseen Lehtinen sai lisää Rejlersin järjestämässä esimiesvalmennuksessa.

- Johtajaksi opiskelu on kuitenkin ikuinen prosessi. Joka päivä pitää oppia lisää johtamisesta.

- Sanoisinkin siinä mielessä, että opiskelen joka päivä. Henkilöjohtamisen merkitys on alkanut avautua enemmän ja enemmän. Ensisijaisesti sitä johtaa yksilöitä ja kahdenkeskisille jutuille on oltava paikkansa ja aikansa. Näkisin, että tähän on panostettava jatkossa entistä enemmän.

Lehtisen mielestä hyvä johtaja tunteekin ryhmänsä. Sen lisäksi hyvällä johtajalla on iso työkalupakki täynnä monenlaisia työkaluja. Hän pysyy rauhallisena tilanteessa kuin tilanteessa, osaa toimia eri henkilöiden kanssa ja on esimerkkinä.

- Omat kädet on ”liattava” ja autettava ryhmäänsä, oli asia sitten kuinka vaikea tai epämiellyttävä tahansa.

- Johtajan on myös ymmärrettävä talouden realiteetit ja asiakaspalvelun merkitystä on vaikea ylikorostaa. Lisäksi hyvä johtaja kykenee toimimaan asiallisesti sekä alaisten, että ylemmän johdon suuntaan.

Lehtinen kokee, että Rejlersillä todella panostetaan hyvään johtamiseen.

- Rejlersillä järjestetään koulutusta ja tukea saa aina pyydettäessä. Enempää en keksisi pyytää. Kertaakaan ei ole tullut olo, että jäisi yksin.

- Esimiehille annetaan myös joka vuosi tärkeää palautetta henkilöstötyytyväisyyskyselyssä. Sieltä voimme poimia tärkeimmät omat kehityskohteet.

Parhaina paloina työssään Lehtinen kokee oman ryhmänsä kehittymisen.

- Jos jokainen ryhmässämme kehittyy tätä tahtia edelleen, mihin vielä pääsemmekään. Joukossa on voimaa ja tätä voimaa meillä on koko ajan lisää.