Telian Production Desk -palvelupiste liiketoimintasiirrolla Rejlersille

Production Desk ja siihen liittyvä toiminta on 1.5.2018 siirtynyt liiketoimintasiirrolla Rejlersille. Palvelupiste käsittelee kymmeniä tuhansia yhdyskuntarakentamiseen liittyviä yhteydenottoja vuodessa.

Production Desk on Telian keskitetty palvelupiste, joka ottaa vastaan Telian omistamaan fyysiseen televerkkoon kohdistuvat muutostarveilmoitukset. Siirto-, muutos- tai purkutarpeita syntyy eri sidosryhmien perusinfrastruktuurin rakentamistöistä.

"Pitkä yhteistyö erilaisten projektien ja hankkeiden parissa on antanut hyvän kuvan Rejlersin asiantuntijuudesta, ja siksi siirto Rejlersille oli luonteva päätös", kertoo Telian osastopäällikkö Lasse Vesanen.

Production Desk ottaa vastaan myös ennakkoilmoitukset tulevista yhdyskuntarakentamisista, joilla tulee olemaan vaikutusta Telian omistamaan televerkkoon. Palvelupistekonsepti, johon sisältyy muun muassa nyt Telialle toteutettu palvelupisteen ylläpito, on myös muiden Rejlersin asiakkaiden käytössä.

"Palvelun taustalla on Rejlersin pitkä kokemus operaattorimaailmasta, jonka myötä pystymme tarjoamaan asiakkaillemme monipuoliset ja laadukkaat palvelut", kertoo Rejlersin Telecom-liiketoiminnan johtaja Ari Vainikka.

Lisätiedot:

Ari Vainikka 
Liiketoimintajohtaja, Telecom, Rejlers Finland
040 035 8685
ari.vainikka@rejlers.fi

Lasse Vesanen
Osastopäällikkö, Telia Finland Oyj
040 520 3765
lasse.vesanen@teliacompany.com