Antti Pitkäsen elämäntyö jatkuu Rejlersillä: Rejlers suunnittelee jatkossa myös voimajohdot

Rejlersin sähköverkkopalvelut monipuolistuvat. Jatkossa Rejlers suunnittelee ja valvoo myös voimajohdot asiakkaalle avaimet käteen-periaatteella. Rejlersille liiketoimintansa myynyt Antti Pitkänen on tyytyväinen saadessaan kokemuksensa ja elämäntyönsä jatkumaan tuttujen ammattilaisten käsissä.

Rejlersin sähköasema- ja voimajohtoasiantuntijapalveluista vastaava palvelupäällikkö Niklas Löf toteaa, että asiakkaat ovat toivoneet voimajohtosuunnittelupalvelua Rejlersille Suomessa. 

Ruotsissa ja Norjassa vastaavaa palvelua on ollut tarjolla jo pidempään, joten saman liiketoiminnan käynnistäminen Suomessa on Rejlersille luontevaa.

- Ruotsissa olemme päässeet voimajohtosuunnittelun markkinoille nopeasti. Asiakkaanamme ovat siellä muiden muassa Ruotsin kantaverkkoyhtiö Svenska Kraftnät sekä Ellevio, joka on yksi Ruotsin suurimpia jakeluverkkoyhtiöitä. Markkinat ovat myös Suomessa Rejlersille otolliset. Asiakkaamme ovat yhä enemmän toivoneet meiltä tällaista palvelua.

Tästä eteenpäin Rejlers pystyy tarjoamaan sähköverkkoasiakkaille kokonaisvaltaista palvelua aina voimajohtojen suunnittelusta projektin johtamiseen ja valvontaan.

- Toki teemme asiakkaan tarpeista lähtien osiakin, mutta monesti asiakas tilaa mieluummin kokonaisuuden. Nyt se on mahdollista, Löf toteaa.

Rejlersin sähköverkkopalvelut monipuolistuvat. Jatkossa Rejlers suunnittelee ja valvoo myös voimajohdot asiakkaalle avaimet käteen-periaatteella. Rejlersille liiketoimintansa myynyt Antti Pitkänen on tyytyväinen saadessaan kokemuksensa ja elämäntyönsä jatkumaan tuttujen ammattilaisten käsissä.

”Sellaista maisemaa tai uutiskuvaakaan ei ole, että kun näen voimajohdon, niin terästäydyn. Työ on ollut intohimoni ja tuntuuhan se hyvältä, että yhä olalle koputellaan, että hienosti meni nuo työt”, Antti Pitkänen toteaa. Niklas Löf lupaa samanlaista työn jälkeä jatkoon.

Voimajohtosuunnittelun moniottelijat

Rejlersille liiketoimintansa myynyt Antti Pitkänen on eittämättä guru voimajohtojen suunnittelussa. Pitkänen on suunnitellut voimajohtoja kaikkiaan 42 vuotta ja yli 5000 kilometriä.

- Moni on kysynyt, kuka näitä tekee, kun lähden eläkkeelle. En ihmettele kysymystä, olenhan jo 70 ylittänyt. Nyt voin sanoa, että Rejlers tekee.

- Rejlersillä on moniosaamista ja minä voin jakaa heille 42 vuoden kokemukseni voimajohdon suunnittelun kokonaisuudesta, Pitkänen juttelee tyytyväisenä.

Niklas Löf on Pitkäsen tapaan työssään varsinainen moniottelija. Ennen Rejlersiä Löf on työskennellyt muun muassa Fingridillä ja Fortumilla.

- Tiedän lähes jokaisen Suomessa sijaitsevan sähköaseman nimen ja sijainnin vaikka unissani, Löf nauraa.

- Koulutukseltani olen sähkövoimatekniikan diplomi-insinööri, mutta olen tehnyt aina töitä monen alan osaajien kanssa. Voimajohtohankkeissa on mielenkiintoisia haasteita, joita oppii vain tekemällä. Olen tutustunut Anttiin jo vuosia sitten ja saanut häneltäkin arvokasta oppia.

Työkokemusta Afrikkaa myöten

Antti Pitkäsen palveluihin on kuulunut voimajohtojen suunnittelu kaikkine rönsyineen.

- Suunnittelen reitin, haen luvat hankkeelle ja teetän mittaukset. Esittelen hankkeen maanomistajille, kunnille, ELY-keskuksille, maakuntaliitoille, ilmailulaitokselle, museovirastolle ja muille sidosryhmille. Olen tehnyt varmasti 10-15 tuhannen maanomistajan kanssa lunastussopimuksen. Tiedän karjalaiset, lappalaiset, savolaiset ja pohjanmaalaiset. Tiedän, että kehäkolmosen sisäpuolella ei parane vitsailla kuten Savossa, Pitkänen hymyilee.

Pitkäsen työura alkoi 1974 kun hän valmistui maanmittariksi Mikkelin teknillisestä koulusta. Valmistumisen jälkeen hän päätyi tutkimustöihin merkitsemään maastoon 400 kilovoltin voimalinjaa ja sieltä suunnittelemaan linjoja Imatran Voimalle (nykyisin Eltel Networks) viideksitoista vuodeksi.

- Kerran palaverissa minulle näytettiin Itä-Afrikan karttaa, että tuonne pitäisi rakentaa 120 kilometriä voimajohtoa.

Näitä kehitysyhteistyöprojekteja Pitkänen teki 80-luvulla ja vietti kuusi vuotta Afrikassa suunnittelemassa ja opettamassa voimajohdon rakentamista. Samoissa hommissa hän kävi myös Nepalissa. Reissuilta palatessa Suomeen oli perustettu Teollisuuden Voimansiirto (nykyinen Empower), johon Pitkänen asettui voimajohtojen suunnittelujohtajaksi seuraaviksi 15 vuodeksi.

Tieto ja taito Rejlersille

Antti Pitkänen oli jäämässä 2005 vakavissaan eläkkeelle, mutta omien sanojensa mukaan ”eihän siitä mitään tullut.”

- Isot yritykset soittelivat perään. Siksi perustin sitten oman firman, joka oli ja on yhä toimialallaan harvinaisuus isojen voimayhtiöiden keskellä. Yhä tässä kolmenoista vuoden jälkeen harjoitellaan tätä eläkkeelle lähtöä, Pitkänen nauraa.

- Mutta Rejlersin kanssa työni jatkuu ja vuorenvarmasti hyvin. Täytyihän minun ajatella, mitä olen itse tehnyt ja saanut aikaiseksi, mihin se kaikki tieto ja taito päätyy ja mitä asiakkaat tarvitsevat ja haluavat jatkossa. Jos olisin joutunut esittelemään asiakkaille täysin uusia henkilöitä ja tekijöitä, olisin saanut vastaan ihmettelyä, mutta Rejlersin taustat ja Niklas Löfin tunsin entuudestaan.

- Tähän asti asiakkaat ovat saaneet parasta palvelua ja saavat sitä jatkossakin. Rejlersillä on töissä alan supermiehiä ja talossa moniosaamista. Juuri sitä, mitä tässä tarvitaan. Sillä mallilla on osaaminen ja ammattitaito, että ei ole huolta, Antti Pitkänen jatkaa.

Lisätiedot:

Timo Holmberg
Toimialajohtaja, Energia ja Infra
timo.holmberg@rejlers.fi
+358 440 944 461