Rejlersin osaamista toimistosisustuksissa

Outotec Research Oy on Satakunnan merkittävimpiä tutkimuskeskuksia yksityisellä puolella. Se on alallaan yksi maailman suurimmista tutkimusyksiköistä, jossa vierailee vuosittain 2000 kävijää. Porissa sijaitsevan Outotec Researchin tutkimus- ja kehitystoiminnan aulatiloissa haluttiin uusilla sisustus- ja valaistusratkaisuilla korostaa yrityksen toimintaa.

Tehtävänä oli saada tiloissa näkyvästi esille yrityksen edistyksellisyys ja dynaamisuus. Lähtötietokeskusteluissa nousi esille työympäristön viihtyisyys ja rento ilmapiiri, jossa voisi aistia kiireettömyyden tuoman hyvänolontunteen. Ratkaistavana oli tekijät, jotka edistävät työssä jaksamista ja työhön sitoutumista. Tilojen toimivuus ja tehokas hyödyntäminen asiakkaan tarpeiden mukaisiksi oli työn ensisijainen lähtökohta.

Tavoitteena oli luoda yrityksen visuaalista mielikuvaa vastaavia värejä ja muotokieltä tukevat sisustusratkaisut. Valaistuksessa ja materiaalivalinnoissa korostui harkitut yksityiskohdat.

Tuloksena: Yläaulan tilaan luotiin taideteoksen omainen tekstiiliseinärakenne, jossa on akustiikkaa parantavia ominaisuuksia. Kvadratin North Tilesilla huopaelementeistä koottiin kaksi 3 m x 1,5 m suuruista elementtipintaa. Tekstiilitaideteosta on valaistu  voimakkailla yläspottivaloilla. Varjot saavat aikaan yksivärisellä pinnalla elävän ja  dynaamisen vaikutelman.

Teos tuo tilaan tarpeellisen dominoivan sisustuselementin. Tilan suhteista ja arkkitehtuurista lähtevä taideteos hallitsee pehmeästi ja mieleenpainuvasti.