Auratalon saneeraus Restel-hotelliksi

Vakuutusyhtiön entiseen pääkonttoriin valmistui Restel-hotelli Helsingissä.

Vakuutusyhtiö Auran entinen pääkottori on tunnettu maamerkki Meilahden Tullinpuomissa. Vuosina 2015 - 2016 vanha pääkonttorirakennus saneerattiin hotelliksi. Kohde oli suuri, 15 000 m2 ja varsin vaativa.

Käyttötarkoituksen muutos vaati etenkin perusteellista ja tarkkaa talotekniikkareittien mietintää. Käyttäjän yleisen vaatimustason kriteerit huomioitiin hankkeen alusta asti.
Asiakastyytyväisyyden lisäämiseksi hotellihuoneiden jäähdytykset toteutettiin puhallinkonvektoreilla, jotka on suunniteltu erityisesti hotellikäyttöön markkinoiden
hiljaisimpina puhaltimina.

Arkkitehdit Soini & Horto Oy vastasi kohteen pää- ja arkkitehtisuunnittelusta.

Rejlersin toteuttamaan sähkösuunnitteluun sisältyivät mm. :
- vahvavirtajärjestelmät
- telejärjestelmät
- turvajärjestelmät

Kohteessa kiinnitettiin erityistä huomiota ratkaisujen ympäristöystävällisyyteen. Esimerkiksi kohteen n. 200 huonetta, 2 ravintolaa ja kauppa valaistiin Led-valoin. Näin luotiin sekä viihtyisä että ympäristöystävällinen tila.