Rejlers toimittaa Sulan lämpökeskuksen automaatiokeskuksen

Rejlers on valittu Fortum Power and Heat Oy:n Sulan lämpökeskuksen automaatiotoimittajaksi.

Sopimukseen kuuluu automaatiokeskuksen uusinta, joka sisältää automaatiokaapin, logiikan, ohjauspaneelin, ohjelmoinnit, kaappiasennuksen ja käyttöönoton kokonaistoimituksena. Projektin päällikkönä toimii Kai Närhi. Projekti valmistuu lämmityskauden alkuun, luovutus tapahtuu 15.10. mennessä.

Fortum on Suomen suurin energiayhtiö. Suomessa kaikki Fortumin kuluttajille myymä sähkö on 100 % uusiutuvaa energiaa, joka on tuotettu joko vesi- tai tuulivoimalla. Fortum tuottaa myös kaukolämpöä ja -kylmää ja myy sitä teollisuus- ja yksityisasiakkailleen. Yhtiö myy lisäksi muille energiayhtiöille ja energiaintensiiviselle teollisuudelle erilaisia energiantuotantoon liittyviä asiantuntijapalveluita.

Valokuvat: Fortum