Rejlers Oy on ostanut ElMil Oy:n osakekannan

Rejlers Oy on 29.12.2015 tehdyllä osakekaupalla lunastanut Suur-Savon Sähkö Oy:n omistamat osakkeet yhteisyritys ElMil Oy:stä yhtiösopimuksen mukaisesti. ElMil Oy:n koko osakekanta on siten siirtynyt Rejlers Oy:n omistukseen.

ElMil Oy:n toiminta jatkuu toteutuneen kaupan jälkeen 1.2.2016 alkaen Rejlers Oy:n nimen alla. Vuoden 2016 aikana ElMil Oy tullaan fuusioimaan osaksi Rejlers Oy:tä.

Kaikki ElMil Oy:n voimassa olevat sopimukset jatkuvat sopimusehtojen mukaisesti eikä omistusmuutoksella ole vaikutusta projektipalveluihin tai niiden hintoihin.

Laskutuskäytäntöihin on myöhemmin tulossa joitakin muutoksia ja niistä tiedotetaan tarkemmin lähempänä muutosajankohtaa. Uusien projektien osalta sopimukset ja laskutus hoidetaan Rejlersin kautta jo 1.2.2016 alkaen.

ElMilin liiketoiminnat jatkuvat osana Rejlers Oy:n Energia ja Infra -toimialan Sähköverkot -yksikköä, jossa työskentelee noin 50 henkilöä 16 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Energia ja Infra -toimialalla työskentelee tällä hetkellä yhteensä noin 130 henkilöä ja siihen kuuluvat Sähköverkot-liiketoimintayksikön lisäksi Telecom, Liikenneväylät, Mittauspalvelut sekä Energia ja ympäristö.

ElMil Oy on Rejlers Oy:n ja Suur-Savon Sähkö Oy:n vuonna 2007 perustama yritys, joka tarjoaa sähköverkon rakennuttamisen, suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijapalveluita.

- ElMil on toiminut sähköverkkotoimialan kehittämiseen keskittyvänä yhtiönä. Suur-Savon Sähkö Oy:llä on ollut tärkeä rooli ElMilin kehittämisessä, mutta nyt on nähty luontevana, että jatkossa ElMil toimii osana Rejlersin muuta liiketoimintaa. ElMilin sulautuminen osaksi Rejlersin muita toimintoja mahdollistaa esimerkiksi synergiahyötyjen toteutumisen aiempaa paremmin, toteaa liiketoimintajohtaja Jani Viljakainen.

ElMil on Suomessa markkinajohtaja sähköverkon omaisuuden hallintaan liittyvissä asiantuntijapalveluissa. Tästä on osoituksena esimerkiksi 1.9.2014 toteutettu liiketoimintakauppa Kymenlaakson Sähköverkko Oy:n jakeluverkon rakennuttamisen ja työmaavalvonnan, verkosto- ja kunnossapitosuunnittelun sekä dokumentoinnin ja sopimustenhallinnan toiminnoista.

Lisäksi 1.9.2015 toteutettu liiketoimintakauppa Caruna Oy:n alue- ja jakeluverkon projektivalvonnasta ja turvallisuuskoordinoinnista on entisestään laajentanut ElMilin osaamista ja maantieteellistä kattavuutta.

Lisätiedot:
Jani Viljakainen, Liiketoimintajohtaja / Sähköverkot