Lappeenrannan toimiston avajaiset

Rejlers Oy on avannut toimiston Lappeenrantaan. Avajaisia vietettiin 15.3. tutustumalla Skinnarilan Technopoliksessa sijaitseviin tiloihin yhdessä asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Rejlersin tj. Seppo Sorri ja Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

- Halusimme tulla lähemmäs Etelä-Karjalassa olevia asiakkaitamme, kertoo toimitusjohtaja Seppo Sorri. Myös yliopiston ja ammattikorkeakoulun läsnäolo on meille merkittävä etu. Uskomme, että täällä tarjolla on meille sopivia asiantuntijoita sekä yhteistyökumppaneiksi että kollegoiksi.

Lappeenrannan toimistoa vetää Juha Tuominen. Hän on tyytyväinen Lappeenrannan yrityspalveluihin.

- Lappeenrantaan oli helppo tulla. Lappeenrannan kehitysyhtiö Wirma otti meidät hyvin vastaan, ja tilat Technopoliksen kanssa järjestyivät nopeasti. Uskon, että saamme tarvitessamme jatkossakin tukea, esimerkiksi paikallisten yhteistyökumppanien kartoituksessa, sanoo Juha Tuominen.

Rejlersin Lappeenrannan toimistolla työskentelee nyt Kone- ja tehdastekniikan ja Sähköverkko-, Energia ja Infra -liiketoiminnan sekä Prosessi- ja Turvallisuussuunnittelun asiantuntijoita. Rejlers panostaa myös tuotekehitys- ja tutkimustyöhön digitalisaation ja teollisen internetin hyödyntämiseen perustuvien uusien palveluiden kehittämisessä.